Kupittaa on ulkoilun ja liikunnan sydän
Kupittaanpuisto on nimensä mukaisesti säilytettävä ja edelleen kehitettävä puistoalueena. Korkeita kerrostaloja on riittävästi ja ne on tähän saakka rakennettu asianmukaisesti. Uusien korkeiden kerrostalojen rakentamiselle täytyy löytää tontit jostain muualta kuin Lemminkäisenkadun varrelta.
Kupittaan liikuntapuiston puistoalue tulee säilyttää ja edelleen kehittää. Puustoa tulee istuttaa ennakoiden vanhenevien puiden tilalle ja viheralueita tulee säilyttää vapaaseen oleskeluun, pelailuun ja esim. picnik-retkiä varten. Luontoa ja lähipuistoja tarvitaan yhä enemmän yhä kasvavassa ja erittäin tiiviisti rakennetussa kaupungissa. Kansainvälistyvänä kaupunkina on varmistettava puistojen ja viheralueiden riittävän laajat alueet kaupunkilaisten olohuoneina ja ajanviettopaikkoina.
Kupittaan puisto- ja liikunta-alue voi olla tulevaisuudessa Suomen paras ja monipuolisin kaupunkiluonto-, lähiluonto-, lähiliikuntapaikka-, liikunta- ja urheilualue. Saneerataan maauimala ja huolehditaan sen soveltuvuus ja toimivuus kylmävesiuintiin talvisin. Maauimalan funktio on juuri sen yksinkertaisuus, avoimuus ja helposti saavutettavuus niin kesällä kuin talvella. Suunnitellaan ulkoiluun, oleiluun ja liikuntaan sekä urheiluun sopivaa kokonaisuutta pitkäjänteisesti. Annetaan Suomen luonnon olla osa tätä Turun kaunista, vehreää ja aktiivista kaupunkikuvaa.